Elämää Suuremmat Kysymykset

 Puhuttaessa Suomen kontekstissa voinen kutsua itseäni libertaariksi. Tähän tosin ei tarvita kovinkaan radikaaleja mielipiteitä, sillä kansainvälisesti lähes jokainen kansalaisvapauksiin uskova ei-sosialisti täyttäisi Suomessa tämän nimikkeen määritelmän. Tässä kirjoituksessa en tule kuitenkaan keskittymään markkinaliberaaleihin talousmielipiteisiin, vaan nimenomaan kansalaisten ja ei-kansalaisten oikeuksiin ja vapauksiin. 2000-luvulla länsimainen libertarismi on vaikuttanut äärimmäisen yksinkertaiselta positiolta. Yhdysvaltojen aloittaessa kyseenalaisia operaatioitaan Lähi-idässä sekä viedessä kansalaisten yksityisyydensuojaa terrorismin vastaisen toiminnan nimissä on tätä kehitystä ollut - oikeutetusti - helppo asettua vastustamaan. Yhdysvaltain kongressissa libertaari oikeisto ja vasemmisto ovatkin 1990-luvulta asti löytäneet toisensa näihin teemoihin sekä esimerkiksi suuryritysten bailout-maksuihin liittyen. Maailmanpolittiinen muutos viimeistään Venäjän vuoden 2022 invaasion j...

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jälleen murroskohdassa. 30 vuoden aikainen rauhanjakso on päättynyt, kun uusia konflikteja puhkeaa jälleen ympäri maailmaa, nyt myös Euroopassa. Asiat eivät enää ole mustavalkoisia, joten ns. moraalisen puolen valitseminen voi joskus muodostua vaikeaksi. Pinnalta päin katsottuna puolien valitseminen olisikin helppoa: Yhdysvallat, Ukraina, Nato, Israel ja Taiwan puolustavat länsimaisia sivistysarvoja Venäjän, Kiinan, Hamasin, Iranin ja Assadin barbaarimaisia hyökkäyksiä vastaan. Joissain tapauksissa asetelma onkin historian valossa harvinaisen selkeä: Ukrainalla ja Taiwanilla on oikeus puolustaa alueellista koskemattomuuttaan, ja länsimailla on oikeus tukea heidän taisteluitaan. Kun taas poistutaan länsimaiden välittömästä poliittisesta vaikutuspiiristä, kuten Lähi-idässä, on moraalisen puolen löytäminen hankalampaa. Myös esimerkiksi Israelilla on oikeus puolustaa itseään terrorismilta, mutta tällä ei voida oikeuttaa sen toimia siviilejä kohtaan, eikä ...

 Valtiovarainministeriö on lyönyt pöytään mittavan sopeutusvaatimuksensa: 6 miljardia ensi vaalikaudella ja 3 miljardia sitä seuraavalla. Kukaan, joka väittää tähän olevan helppo ja selkeä ratkaisu on älyllisesti epärehellinen. Kaikkia mahdollisia sopeutuksia tuskin tiedetään ennen kuin niitä tehdään. Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää säilyttää sopeuttamisen mentaliteetti: vaikka emme osaisikaan nimetä kaikkia sopeutustoimia, on hyvä lähteä nimeämään niitä, jotka tietää. Tässä kirjoituksessa yritän tehdä juuri sitä. Sopeutukset tietenkin voidaan jakaa kahteen osaan: tulo- ja menosopeutukset. Menosopeutukset tarkoittavat käytännössä leikkauksia, sillä tehostamalla esimerkiksi hallintoa saadaan säästettyä varsin marginaalisia summia. Tulosopeutukset taas nähdään yleisesti synonyyminä veronkorotuksille, vaikka itse laskisin tähän mukaan myös investoinnit. Tässä kontekstissa tulee toki muistaa, että puhutaan varsin lyhyen, alle yhdeksän vuoden mittaisista investoinneista, mutta uskon ...

Perjantaina Yhdysvaltain korkein oikeus päätti 50 vuotta aborttioikeutta suojelleen Roe v Waden kumoamisesta. Huolimatta yleisestä trendistä, jossa yhdysvaltalaisista on tullut puolen vuosisadan aikana edistyksellisempiä esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksissa ja huumeidenkäytön kohdalla, abortin vastustus on likimain samoissa lukemissa kuin 1990-luvulla, noin kaksi viidesosaa kansasta. Vaikka Roe v Waden jälkeen Yhdysvalloissa on luovuttu viimeisistä segregaatiolaeista ja samaa sukupuolta olevien suhteet ja avioliitot turvattu perustuslailla, abortti on sälynyt vahvana osana kulttuurista identiteettiä konservatiivien sekä joidenkin maltillisten keskuudessa. Merkittävä tekijä tässä on tietenkin vahva kristinusko etenkin punaisissa osavaltioissa. Vankkauskoiselle kristitylle ihmiselämä on kaikissa sen muodoissa pyhää, johon liitetään tulkinta elämän alkamisesta hedelmöityksessä. Tästä seuraa, että alkion tai sikiön oikeus elämään on suurempi kuin raskaana olevan kehollinen itsemääräämisoi...

Sota on eurooppalaisille tänä päivänä lähempänä kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Ukrainasta on tullut venäläisen imperialismin uusin uhri, joka ei valitettavasti taida olla viimeinen. Sanoisin Venäjän hyökkäyksen olevan törkein laatuaan sitten Saksan hyökkäyksen Puolaan. Sota on vain muutamassa kuukaudessa tuonut silmiemme eteen kauhukuvia, joita olisi ollut vaikea kuvitella enää Euroopassa. Kolonialismi ja imperialismi ovat olleet osa venäläistä yhteiskuntaa oikeastaan sen koko historian ajan, mutta tälle on olemassa muitakin syitä kuin venäläinen kulttuuri. Venäjä on nimittäin oikeastaan aina autoritäärinen suurvalta ja hyvin harvoin on historiassa ollut suurvaltaa, joka ei käyttäytyisi imperialistisesti. Tämä näkyi jo uuden ajan ja kolonialismin alussa, jossa suurin vaikutusvalta tarkoitti suurinta oikeutta hallita merentakaisia alueita. 1800-luvulla alkanut imperialismi on muuttanut muotoaan monesti, mutta jatkunut muodossa tai toisessa tähän päivään asti. Maailmassa on t...

Mä olen aina ollut individualisti. Pienestä asti musta on aina tuntunut oikealta tehdä asiat mun omalla tavalla, ottaa asioista itse selvää ja korostaa omaa ajattelua. Koulun ryhmätöissä tuntui, ja tuntuu edelleenkin, aina luonnolliselta jakaa aiheet jäsenten kesken, josta jokainen tekee oman osansa itsenäisesti. Yhdessä työskentely ei koskaan maistunut mulle, sillä siinä missattiin jotain mulle olennaista: oma oivaltaminen. Toki yhdessä tehtyinä asioihin saataisiin monia eri näkökulmia, mutta jos itse ei koe samanlaista uteliaisuutta asioita kohtaan eikä ahaa-elämyksiä niin kuin itsenäisessä työskentelyssä, koko hommassa ei tuntunut olevan pointtia. Kollektiivinen ymmärtäminen ei tuntunut aidolta, vaan teeskennellyltä sopimukselta siitä, miten asiaa katsotaan. Ryhmässä yksilö typistetään edustamaan yhteistä sopimusta, ei omaa näkemystään ja omia näkökulmiaan. Yksilö voi ottaa vastuuta omista virheistään, mutta entä ryhmän virheistä?  Siinä se tulikin, suurin syy mun individualismi...