Maahanmuutosta ja kansallisesta turvallisuudesta

 Puhuttaessa Suomen kontekstissa voinen kutsua itseäni libertaariksi. Tähän tosin ei tarvita kovinkaan radikaaleja mielipiteitä, sillä kansainvälisesti lähes jokainen kansalaisvapauksiin uskova ei-sosialisti täyttäisi Suomessa tämän nimikkeen määritelmän. Tässä kirjoituksessa en tule kuitenkaan keskittymään markkinaliberaaleihin talousmielipiteisiin, vaan nimenomaan kansalaisten ja ei-kansalaisten oikeuksiin ja vapauksiin.

2000-luvulla länsimainen libertarismi on vaikuttanut äärimmäisen yksinkertaiselta positiolta. Yhdysvaltojen aloittaessa kyseenalaisia operaatioitaan Lähi-idässä sekä viedessä kansalaisten yksityisyydensuojaa terrorismin vastaisen toiminnan nimissä on tätä kehitystä ollut - oikeutetusti - helppo asettua vastustamaan. Yhdysvaltain kongressissa libertaari oikeisto ja vasemmisto ovatkin 1990-luvulta asti löytäneet toisensa näihin teemoihin sekä esimerkiksi suuryritysten bailout-maksuihin liittyen. Maailmanpolittiinen muutos viimeistään Venäjän vuoden 2022 invaasion jälkeen on kuitenkin haastanut libertarismin yksinkertaisuuden ja etenkin sen Yhdysvallat-keskeisyyden. Venäjän toistuvat ihmisoikeusrikokset ovat aivan viimeistään osoittaneet sen, ettei libertarismi voi keskittyä vain länsimaihin, jos se koskaan ylipäänsä oli mahdollista. Valitettavasti tämäkään ei ole herätellyt kaikkia libertaareja. Yhdysvaltain libertaaripuolueen johdossa oleva Mises-ryhmä levittää sosiaalisessa mediassa Venäjän propagandaa, kun taas Argentiinan "anarkokapitalistinen" (oikeasti vain minarkistinen) presidentti Javier Milei on valinnut vahvan Ukrainan tukemisen. Myös maltillisemmissa libertaareissa on hajontaa:  senaattori Rand Paul on muuttanut mielipidettään Venäjästä ja Natosta sodan johdosta, mutta on hyvin skeptinen Ukrainalle annettavasta tuesta. Coloradon kuvernööri Jared Polis taas on antanut vakaan tukensa Ukrainalle.

Venäjän naapurimaassa Suomessa jakoa ei kuitenkaan ole olemassa. Tähän on ilmiselvä selitys: kansallinen turvallisuus. Suomessa toisaalta on suhteellisen vähän periaatteellisia libertaareja, mutta meidänkään keskuudessamme Venäjän myötäilyssä, Ukrainan tuen kritisoimisessa tai puolustusmenojen laiminlyömisessä ei olisi järjen hiventä, puhumattakaan Naton vastustamisesta. Tämä johtuu siitä, että kovan linjan vetämisen turvaama vapaus on meille päivänselvä asia, jollaisena se ei ilmene kaikille Atlantin toisella puolella. Asia on helppo, koska tämän asian suhteen vapaus ja kansallinen turvallisuus ovat yksi ja sama asia. Vaikeampi kysymys luonnollisiin oikeuksiin uskovalle libertaarille taas on nykyajan ikivihreä puheenaihe: maahanmuutto. 

Väitän, että jokaisen libertaarin - myös itseni - utopiassa maahanmuutto näyttäisi jokseenkin samalta: kuka vain, joka ei muodosta selvää turvallisuusuhkaa saisi tulla maahan tekemään töitä suomalaisen yhteiskunnan sekä ennen kaikkea itsensä vuoksi, mutta maahanmuuttoon suuntautuvat valtion tuet olisivat joko minimissä tai kokonaan olemattomat. Toimiakseen tämä unelmien yhteiskunta vaatisi kuitenkin yhden pikku muutoksen. Sen, että itänaapurinamme ei olisi kansainvälistä oikeutta rikkovaa ja naapurikansaansa murhaavaa autoritääristä oligarkiaa. Muualta kuin idästä suuntautuvaa maahanmuuttoa voimme toki viedä varovasti kohti unelmiamme, mutta itärajalta löydämme tämän kirjoituksen ydinasettelun, jonka avaan selväksi tähän:

Miten tasapainotamme itärajan toisella puolella olevien turvapaikanhakijoiden vapauden, kansainvälisen oikeuden sekä kansallisen turvallisuuden?

Rajat kiinni. Suomi ei saa rikkoa kansainvälisiä sopimuksia. Venäjä on ystävä. Nämä ovat sosiaalisessa mediassa kuultuja eri tahojen ratkaisuehdotuksia. Yksinkertaisia lausahduksia, joita kaikkia yhdistää se, että ne ovat jollain tapaa vapauden vastaisia. Tarkoituksenani ei ole antaa omaa vastaustani syystä, että minulla ei sellaista ole. Käsittelen kuitenkin kahta ensimmäistä lausetta oman näkökantani perusteella. Tulen puhumaan tarkoituksella yleistäen, sillä maahanmuuttopolitiikassa motiiveja löytyy lähes yhtä paljon kuin puhujia.

1. Rajat kiinni. Venäjän aloitettua viime vuonna hybridioperaationsa Suomen rajalla on tämän position kannattajat voidaan karkeasti jakaa kahteen tyyppiin. Ensimmäinen on se leiri, joka muutenkin kannattaa erittäin rajattua maahanmuuttopolitiikkaa, ja jolle Venäjän operaatio on vain osoitus kantansa oikeudesta. Suuri osa heistä ei kuitenkaan edes esitä kannattavansa vapauden periaatteita, joten siirryn toiseen leiriin. Toinen leiri useimmiten ymmärtää vapauden jokseenkin samanlaisena kuin libertaari, mutta tällä leirillä tuntuu olevan yksi massiivinen sokea piste: kansallinen turvallisuus. Tämän varjolla ja sillä avoimesti perustellen ollaan valmiita rajoittamaan kansalaisten mutta ennen kaikkea ei-kansalaisten luonnollisia oikeuksia. Kansallinen turvallisuus -keskeisessä politiikassa unohtuukin yksi klassisen liberalismin perusoletuksista: kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti samat oikeudet, riippumatta heidän kansalaisuudestaan. Tämä ei nykymaailmassa tarkoita sitä, että Suomen tulee avata kaikki rajansa maahanmuutolle tai etenkään toimia "koko maailman sosiaalitoimistona", vaan se tarkoittaa ymmärrystä myös rajojemme ja kansalaisuutemme ulkopuolella oleville ihmisille ja heidän näkemistään vertaisinamme. Emme me suomalaista jättäisi Venäjän puolelle nääntymään.

2. Suomi ei saa rikkoa kansainvälisiä sopimuksia. Kuulostaa tärkeältä, pakko olla totta. Valitettavasti on otettava huomioon, millaiseen maailmaan nämä sopimukset on luotu. Aivan, juuri sellaiseen maailmaan, jossa kansainvälinen libertaariyhteisö on elänyt suurimman osan 2000-luvussa. Sopimukset on tehty länsikeskeisesti, eikä niitä luodessa voitu kuvitellakaan, että joku saattaisi joskus hyödyntää niitä hybridisodankäynnissään. Ei, emme voi olla joustamattomia kansainvälisistä sopimuksista, jos turvallisuutemme on uhattuna. Ihmisoikeudet ovat kaikille samat, ja juurikin tästä syystä kansainväliset sopimukset eivät aina toimi. Jos otamme rajan yli kaikki, joiden tulkitsemme kärsivän hätää, altistamme itsemme Venäjän vaikuttamiselle emmekä edes välttämättä paranna tilannetta rajan toisella puolella, sillä Venäjä kyllä löytää lisää ihmisiä, joita altistaa hädälle. Noudattaisimme kansainvälisiä sopimuksia, mutta rajatilanne ei muuttuisi, ainoastaan vapautemme määrä vähenisi.

Vapaus ei koskaan löydy ääripäistä. Jos suljemme rajan määräämättömäksi ajaksi, vähennämme vapautta. Jos seuraamme kansainvälistä oikeutta pilkulleen, vähennämme vapautta. Löydämme maksimaalisen vapauden määrän ainoastaan etsimällä sitä aktiivisesti. Siksi toivoisin etenkin libertaariksi itsensä tunnistavia asian pohdiskeluun keskustelun pääosapuolien kuplien ulkopuolelta. Lyhyellä tähtäimellä minulla ei ole esittää ratkaisuja. Rajan lyhytaikainen sulkeminen voi joskus olla oikea ratkaisu, mutta se ei missään nimessä saa venyä kovinkaan pitkäksi. Pitkällä tähtäimellä taas näkisin ratkaisuksi maahanmuuttojärjestelmän viemisen juuri tuota libertaarin unelmaa kohti, purkamalla työperäisen maahanmuuton rajoitteita sekä vähentämällä maahanmuuttoon suuntautuvien tukien määrää.

Vapautta kaivaten,

Iiro Nieminen