Abortti ja uskonto

Perjantaina Yhdysvaltain korkein oikeus päätti 50 vuotta aborttioikeutta suojelleen Roe v Waden kumoamisesta. Huolimatta yleisestä trendistä, jossa yhdysvaltalaisista on tullut puolen vuosisadan aikana edistyksellisempiä esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksissa ja huumeidenkäytön kohdalla, abortin vastustus on likimain samoissa lukemissa kuin 1990-luvulla, noin kaksi viidesosaa kansasta. Vaikka Roe v Waden jälkeen Yhdysvalloissa on luovuttu viimeisistä segregaatiolaeista ja samaa sukupuolta olevien suhteet ja avioliitot turvattu perustuslailla, abortti on sälynyt vahvana osana kulttuurista identiteettiä konservatiivien sekä joidenkin maltillisten keskuudessa. Merkittävä tekijä tässä on tietenkin vahva kristinusko etenkin punaisissa osavaltioissa. Vankkauskoiselle kristitylle ihmiselämä on kaikissa sen muodoissa pyhää, johon liitetään tulkinta elämän alkamisesta hedelmöityksessä. Tästä seuraa, että alkion tai sikiön oikeus elämään on suurempi kuin raskaana olevan kehollinen itsemääräämisoikeus.

Päättelyketju on johdonmukainen. Jos elämä on pyhää, kuten Jumala on ilmoittanut, ja jos elämä alkaa hedelmöityksessä, kuten Raamatussa sanotaan, tästä seuraa abortin olevan väärin. Etenkin jälkimmäistä premissiä kohtaan voi hyökätä myös raamatullisin perustein, sillä Raamattu on täynnä ristiriitaisuuksia, mutta itse hylkään uskonnosta väittelyn politiikan kontekstissa. Olen ateisti, mua ei kiinnosta mitä Raamattu sanoo. Käyn näitten premissien kimppuun sekulaarista näkökulmasta. Ensiksi jälkimmäiseen: mun mielestä elämän kehittyminen alkaa hedelmöityksessä. Alkiolla ja sikiöllä on jotain arvoa, mutta hyvin vähäistä sellaista, jos eivät itse pysty hengittämään omilla keuhkoillaan tai muutenkaan selviä kohdun ulkopuolella, jota itse pidän rajana ihmisarvon saavuttamiselle. Edeltävään premissiin: en näe elämää itsessään pyhänä. Oikeus elämään on ehdottoman tärkeä ja olennainen oikeus, mutta en usko minkään oikeuden olevan absoluuttinen. Jos raskaana oleva henkilö omalla kehollaan pitää sikiötä hengissä, eikä mahdollisuuksia kohdun ulkopuoliseen elämään ole, henkilön kehollinen itsemääräämisoikeus ylittää sikiön oikeuden elämään. Toisin sanoen, henkilöllä ei ole velvollisuutta ylläpitää elämää oman kehonsa kustannuksella. Tästä muodostuu oma aborttikantani: aborttiin tulisi aina olla oikeus siihen asti, kunnes sikiö pystyy osoitetusti selviämään kohdun ulkopuolella. Tämän jälkeenkin hyväksyn abortin poikkeustapauksissa. 

Uskonnolla on siis merkittävä, ellei jopa ratkaiseva osuus aborttikielteisen kannan muodostumisessa. Vaikka yhteiskunta etenkin Suomessa on maallistunut merkittävästi, on uskonnolla suuri rooli lähes kaikissa maailman yhteiskunnissa. Rehellinen mielipiteeni on, että tämä on haitallista. Olen katsomukseltani agnostinen ateisti. En usko minkään yliluonnollisen olemassaoloon, mutta uskon, ettei tätä lopulta voida koskaan tietää. Etenkin idea deismistä kiehtoo minua, mutta loppujen lopuksi en usko minkään yliluonnollisen voiman luoneen universumia. Koen, ettei yliluonnollisten voimien mahdollinen olemassaolo ole oleellista oman elämäni tai etenkään yhteiskunnallisten asioiden kannalta. Itse asiassa, koen että uskontojen ilmenemistä yhteiskunnassa tulee aktiivisesti haastaa. Koen siis olevani sekä uusateisti, että antiteisti. Vaikka maailmasta löytyykin paljon kiehtovia ja hienoja uskontoja, uskon että ne ovat korkeintaan hyödyttömiä, elleivät jopa haitallisia yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Uusateistina siis kritisoin ajatusta uskonnollisuudesta itsessään, kun taas antiteistinä vastustan uskonnon vaikutusta yhteiskuntaan. Kuitenkin, olen myös kriittinen tästä pidemmälle menevästä antiuskonnollisuudesta, jossa uskonnon harjoittaminen ja uskonnolliset kokoontumiset kielletään. Vaikka en ehkä pidä jostakin uskonnosta, ovat sen harjoittaminen ja sen nimessä kokoontuminen erittäin tärkeitä oikeuksia. Kommunistisissa maissa harjoitettu valtioateismi menee liian pitkälle. Valtion ei tule millään muotoa ottaa kantaa uskontoon, edes sitä vastaan. 

Haluan siis täysin sekulaarin valtion. Valitettavasti Suomessa tällaista ei ole, sillä Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko ovat lähes valtionkirkon asemassa verotusoikeuksineen. Mielestäni kaikki siteet kirkon ja valtion välillä tulisi katkaista, ja kaikki uskonnolliset yhteisöt asettaa yhteisöverotuksen piiriin. Koen uskonnonvapauden olevan puhtaasti negatiivinen vapaus, jota tarvitsee vain suojella sen rikkomiselta, mutta ei aktiivisesti tukea.