Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

Eurooppalainen ulkopolitiikka varusmiehen silmin

      TJ 10. Ensi viikolla itselleni koittaa kauan odotettu kotiutuminen varusmiespalveluksesta, ja vaikka olenkin hieman menettänyt makuni tylsään kotikasarmiini, ihailu Puolustusvoimia ja kasvanut rakkaus ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kohtaan tulee säilymään sydämessäni. Tänään on myös kulunut tasan vuosi valmistumisestani ylioppilaaksi sekä 11 kuukautta siitä, kun astuin palvelukseen Vekaranjärvelle. Valmistumispäivänä mielenmaisemani oli hyvin erilainen: vaikka mielessäni olikin käynyt mahdollisuus hakeutumisesta armeijan johtajakoulutukseen, toivoin edelleen pääseväni puolen vuoden jälkeen kotiin. Ulkopolitiikka kyllä kiinnosti minua, mutta syvällinen perehtyminen siihen puuttui, lukuun ottamatta Yhdysvaltain Lähi-idän politiikkaa. En pitänyt itseäni karskina sotilaana, enkä eurooppalaisesta ulkopolitiikasta mitään tietävänä. Ei, armeija ei ole tehnyt minusta lähitaistelua rakastavaa lihaskasaa eikä ulkopoliittisen instituutin johtajaa, mutta se on antanut minulle...