Ulkopolitiikasta
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jälleen murroskohdassa. 30 vuoden aikainen rauhanjakso on päättynyt, kun uusia konflikteja puhkeaa jälleen ympäri maailmaa, nyt myös Euroopassa. Asiat eivät enää ole mustavalkoisia, joten ns. moraalisen puolen valitseminen voi joskus muodostua vaikeaksi. Pinnalta päin katsottuna puolien valitseminen olisikin helppoa: Yhdysvallat, Ukraina, Nato, Israel ja Taiwan puolustavat länsimaisia sivistysarvoja Venäjän, Kiinan, Hamasin, Iranin ja Assadin barbaarimaisia hyökkäyksiä vastaan. Joissain tapauksissa asetelma onkin historian valossa harvinaisen selkeä: Ukrainalla ja Taiwanilla on oikeus puolustaa alueellista koskemattomuuttaan, ja länsimailla on oikeus tukea heidän taisteluitaan. Kun taas poistutaan länsimaiden välittömästä poliittisesta vaikutuspiiristä, kuten Lähi-idässä, on moraalisen puolen löytäminen hankalampaa. Myös esimerkiksi Israelilla on oikeus puolustaa itseään terrorismilta, mutta tällä ei voida oikeuttaa sen toimia siviilejä kohtaan, eikä ...