Sopeutus
Valtiovarainministeriö on lyönyt pöytään mittavan sopeutusvaatimuksensa: 6 miljardia ensi vaalikaudella ja 3 miljardia sitä seuraavalla. Kukaan, joka väittää tähän olevan helppo ja selkeä ratkaisu on älyllisesti epärehellinen. Kaikkia mahdollisia sopeutuksia tuskin tiedetään ennen kuin niitä tehdään. Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää säilyttää sopeuttamisen mentaliteetti: vaikka emme osaisikaan nimetä kaikkia sopeutustoimia, on hyvä lähteä nimeämään niitä, jotka tietää. Tässä kirjoituksessa yritän tehdä juuri sitä. Sopeutukset tietenkin voidaan jakaa kahteen osaan: tulo- ja menosopeutukset. Menosopeutukset tarkoittavat käytännössä leikkauksia, sillä tehostamalla esimerkiksi hallintoa saadaan säästettyä varsin marginaalisia summia. Tulosopeutukset taas nähdään yleisesti synonyyminä veronkorotuksille, vaikka itse laskisin tähän mukaan myös investoinnit. Tässä kontekstissa tulee toki muistaa, että puhutaan varsin lyhyen, alle yhdeksän vuoden mittaisista investoinneista, mutta uskon ...